Aurinkoinen sunnuntai Jyväskylässä antoi puhtia HRC:n naisille!
Ensimmäinen ottelu JRCL:ää vastaan alkoi hyvällä puolustuksella, linja saatiin pidettyä ja kovalla tsempillä päästiin myös itsekin jonkin verran eteenpäin. Scrumissa JRCL oli selvästi vahvempi, samoin hyökkäyksissä. JRCL pelasi vahvasti, tasaisesti ja kovalla tempolla, joten HRC joutui antautumaan loppulukemin 41-0.
Ottelussa WRC:tä vastaan HRC pääsi vihdoin try:den makuun; Tytti Yli-Viikari sekä Emilia Lahtinen onnistuivat hienoilla läpimenoilla murtamaan WRC:n puolustuksen. HRC:n puolustuslinja piti hyvin ensimmäisellä puoliajalla. HRC jaksoi myös juosta – muutamia hienoja juoksuja ja vapaiden käytävien hyödyntämistä nähtiin, joskin tukipelaaminen olisi voinut tuoda vielä muutamat tryt. Alun kova vauhti hiipui hieman loppua kohden, WRC:n painostus lopussa toi heille voiton lukemin 34-10.
Ottelu JRCL-WRC päättyi 41-0. Alkukautta hallinnut WRC joutui taipumaan selkeästi vahvemman JRCL:n jyrätessä voittoon. JRCL oli saanut kentälle takaisin neljä aloituskokoonpanon pelaajaansa, jotka ovat olleet alkukauden loukkaantuneina. Emäntien hyvä ja järjestäytynyt joukkuepeli toivat heille päivän molemmat voitot.
Sunnuntain parhaiksi pelaajiksi valittiin:
HRC: Karina Rattul JRC: Anne Lehtovaara WRC: Heidi Repo
Naisten Suomen Cup jatkuu ensi sunnuntaina 26/8 Helsingin Myllypurossa, jossa ottelut alkavat klo 13:00 – kaikki kannustamaan!