Ovi -
we cover every issue
newsletterNewsletter
subscribeSubscribe
contactContact
searchSearch
Visit Ovi bookshop - Free eBooks  
Ovi Bookshop - Free Ebook
Join Ovi in Facebook
Ovi Language
Ovi on Facebook
WordsPlease - Inspiring the young to learn
Tony Zuvela - Cartoons, Illustrations
Stop human trafficking
 
BBC News :   - 
iBite :   - 
GermanGreekEnglishSpanishFinnishFrenchItalianPortugueseSwedish
Janne Virkkunen: NATO Janne Virkkunen: NATO
by Maippi Tapanainen
2007-04-01 10:35:39
Print - Comment - Send to a Friend - More from this Author
DeliciousRedditFacebookDigg! StumbleUpon

Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen muistutti viime lokakuussa julkaistussa kolumnissaan, että lehti oli linjautunut Nato-jäsenyyden tukijaksi jo pari vuotta aiemmin. Asian alleviivaamiseksi Virkkunen siteerasi syyskuussa 2004 julkaistua pääkirjoitusta, jossa todettiin muun muassa liittoutumattomuuden olevan enää orpo ja tarpeeton fraasi, jolla ei ole sisältöä, ja joka näin ollen on syytä hylätä.

www.ydinlehti.fiVirkkusen muistutuskolumnin kirvoitti Juho Rahkosen Tampereen yliopiston journalismin tutkimusyksikköön tekemä väitöskirja. Rahkosen tulkinnan mukaan Helsingin Sanomat ei ollut missään vaiheessa ilmaissut selvää kantaa Nato-kysymykseen.

”Kirjoitin kolumnin, kun olin lukenut tutkimuksen, ja ihmetellyt, miten tohtoritasoiselta tutkijalta oli jäänyt niin olennaiset lauseet lukematta. Halusin huomauttaa, että kanta on kyllä otettu ja selvästi ilmaistu.”

Myönteisellä Nato-kannallaan maan suurin päivälehti asettuu sekä yleistä mielipidettä että poliitikkojen enemmistöä vastaan. Vastahangallaan Helsingin Sanomat toteuttaa sitä vaikuttamistehtävää, jota täyttämään sanomalehdet syntyivät, Virkkunen perustelee.

”Eikös lehdet sitä varten ole, että ne ottavat kantaa ja osallistuvat yhteiskunnalliseen keskusteluun, muun muassa Suomen ulko- ja sotilaspolitiikasta? Jos mielipidetutkimukset kertovat kansalaisten enemmistön olevan jotain mieltä, niin miksi ihmeessä lehden kanta pitäisi poimia sieltä? Kansan vastustus on huonoin mahdollinen argumentti Nato-vastaisuudelle, ei kadunmiehillä ole riittävästi tietoa näistä asioista.”

Ei syytä kampanjointiin

Nato-myönteinen kyllä, Nato-kiihkoilija ei missään nimessä, Janne Virkkunen linjaa. Kiivailua Virkkunen kertoo välttävänsä tietoisesti, ja ihmettelee, että häntä sellaisesta edes epäillään.

”Ylipäänsä pyrin tietoisesti olemaan olematta kiihkeä. Journalistina ohjeeni on pitää pää kylmänä ja sydän kuumana.”

Toisen syyn kiihkoilemattomuuteen hän sanoo löytyvän itse asiasta. Virkkusen näkemys on, että Suomi lipuu sotilasliittoon joka tapauksessa enemmin tai myöhemmin.

Ennen EU-kansanäänestystä Helsingin Sanomat kampanjoi aktiivisesti Euroopan unioniin liittymisen puolesta, ja siitä Virkkunen on edelleen ylpeä.

”Vaikka suuri osa lukijoista oli eri mieltä, kyseessä oli historiallinen käännekohta, johon lehden piti olla vaikuttamassa.”

Nato-jäsenyydeltä vastaava dramatiikka puuttuu, joten rummutukseen ei ole tarvetta.

”Jos näkisin kysymyksen sellaiseksi, että se määrittäisi merkittävällä tavalla Suomen paikkaa maailmassa, kampanja olisi käynnissä jo. Ilman Natoakin pärjätään, mutta liittyminen olisi minun mielestäni parempi vaihtoehto. Kun joka tapauksessa ollaan läheisessä yhteistyössä ja jopa johdetaan operaatioita, jäsenyys ei olisi niin kovin dramaattinen askel.”

Virkkunen arveleekin, että sitten kun Natoon liitytään, se tulee tapahtumaan yksinkertaisesti ja kivuttomasti. Ja niin varma hän asiasta on, että sanoo nimenomaan kun, ei jos. Ajankohtaa hän ei suostu arvioimaan tarkemmin, mutta ”ei Halosen aikana kuitenkaan.”

Keskustelu Natosta Helsingin Sanomissa tulee kuitenkin lisääntymään jo kuluvan kevään mittaan.

”Nimenomaan keskustelu, jossa ääneen pääsevät niin kannattajat kuin vastustajatkin”, päätoimittaja Virkkunen painottaa. Hän perää kannanottoja myös poliitikoilta, vaikka kansalaiset eivät Nato-keskustelua tunnu kaipaavankaan.

”Ihmetyttää Suomen poliittisen johdon vaikeneminen. En ole havainnut keskustelunavauksia sen kummemmin presidentin, pääministerin kuin ulkoministerinkään taholta. Kaipaan argumentteja, perusteluja sille, miksi juuri näin on hyvä. Mitä hyödymme siitä, että emme ole Naton jäseniä? Erityisen mielelläni kuulisin Tarja Halosen puheenvuoron Suomen sotilaspoliittisesta tilanteesta, sitä ei ole vielä tässä seitsemän vuoden aikana kuultu.”

Mitä hyötyä Natoon liittymisestä sitten olisi? Pikemminkin kuin miksi, Virkkunen kyselee miksi ei.

”Olisi hyvä olla mukana vaikuttamassa siihen, mitä NATO on. Euroopan unioni ja NATO tekevät läheistä yhteistyötä, johon osallistumme. Mielestäni nykyinen käytäntö osoittaa outoa logiikkaa. Mikä on, kun halutaan tehdä mahdollisimman likeistä yhteistyötä, muttei kuitenkaan mennä sisään saakka?”

Demareita odotellessa

NATOon liittymisen vastustajaa kavahduttaa USA:n vahva rooli järjestössä. Terrorismin vastaista sotaansa käyvä ja YK:n päätöksistä piittaamaton suurvalta ei kumppanina kiehdo. Janne Virkkuselle Yhdysvallat edustaa enemmänkin turvallista liittolaista. NATOn hän taas näkee vahvasti eurooppalaisena järjestönä. USA:n herättämät vihareaktiot maailmalla ja niiden mahdolliset seuraukset liittolaisille eivät Virkkusta hirvitä.

”Kaikenlaista voi tietenkin sattua. En kuitenkaan usko, että kuuluminen demokraattiseen valtioliittoon nostaisi riskejä. Ja miksei Euroopan Unionia voitaisi yhtä hyvin kokea viholliseksi?”

Kylmän sodan ajoista maailma on monimutkaistunut. Venäjä-korttia pelotteluun käyttävät enää lähinnä yleisönosastojen Nato-intoilijat. Virkkusesta itänaapuri ei ole uhka. Ei ainakaan tällä hetkellä, vaikka sen pelko onkin juurtunut syvälle suomalaiseen selkäytimeen.

”Kymmenen vuotta sitten nykytilannetta oli mahdoton ennustaa, yhtä mahdotonta on tietää, miten maailma jatkossa muuttuu. Paljon riippuu Venäjän tulevasta kehityksestä, mutta sotilaallisena uhkana Suomelle sitä on vaikea nyt nähdä.”

Vaikka Venäjää ei pidä turvallisuusuhkana edes Ruotsi, maailma ei Virkkusen mielestä ole muuttunut turvallisemmaksi paikaksi. Epävarmemmaksi vain.

”Mistä sitä tietää, millaisia uhkia tulevaisuudessa nousee. On pahoja maita, joiden tarkoitus ei ole rakentaa yhteistyötä ja diktaattoreja, jotka voivat käyttäytyä arvaamattomasti”, Virkkunen luettelee mahdollisia turvan tarpeita, mutta toistaa, että Suomi voi elää ihan hyvin ilman NATOakin. Ja onhan sitä paitsi jo nyt osa sotilasliiton entisistä vastustajista kääntänyt kelkkansa.

”Sitten vain odotellaan, että koko SDP muuttaa kantaansa.”

Valtalehden vastuu

Janne Virkkusen työhuoneen ikkunoista, vai pitäisikö sanoa seinien läpi, avautuu huikaiseva näkymä Helsinkiin. Monille pääkaupungin asukkaille Hesari on aamun itsestäänselvyys, mutta pohjoismaiden suurinta sanomalehteä luetaan ympäri maata. Koko tuo valtaa, mutta sen ajattelemista Virkkunen kertoo välttävänsä.

”Ei tätä työtä voisi tehdä, jos miettisi jatkuvasti, millainen vaikutusvalta lehdellä on. Tosipaikan tullen täytyy toimia journalismin periaatteita kunnioittaen ja niin kuin itse oikeaksi uskoo.”

Vallankäyttöä mieluummin hän sanookin miettivänsä vastuuta.

”Kaikkein suurinta vastuuta täytyy kantaa siitä, pystyykö lehti poimimaan ajasta ne tärkeimmät asiat. Sellaiset, joista kaikki puhuvat viiden vuoden päästä. Niiden löytäminen on ammattitaitoa.”

Oman vallankäyttäjäryhmänsä muodostavat Helsingin Sanomien kriitikot. Heidän kommenttejaan odotellessaan moni taiteilija viettää unettomia öitä peläten huonoa arvostelua, tai vielä pahempaa vaihtoehtoa, täydellistä hiljaisuutta. Virkkunen huomauttaa, että helppoa ei ole arvostelijoillakaan.

”Yksittäisen kriitikon valta on suuri, mutta kun työ on arvottamista, se on myös hyvin raskasta. Toivon, että kriitikkomme jaksavat rankkaa työtään.”

Virkkunen puhuu mielellään journalismista ja sen pelisäännöistä. Hyvässä lehtijournalismissa kyse on muustakin kuin taidokkaasti kirjoitetuista lauseista. Tehokkuuden nimissä mediatalot tuottavat tekstejä, jotka sitten julkaistaan samaan aikaan eri välineissä. Helsingin Sanomat ei jaa juttujaan.

”Tällainen ketjuttaminen johtaa jossain mielessä laadun paranemiseen, mutta samalla menetetään jotain olennaista ja vaikeasti kuvattavaa, elämään liittyvää. Taloudellisesti tehokasta kyllä, mutta ei taloudellinen tehokkuus ole ainoa autuaaksi tekevä asia.”

Pienlehdet tarvitsevat tukensa

Internetin kehittymisen ja sen käytön yleistymisen myötä julkaisukynnys on käytännössä kadonnut.

”Ihmiset ovat vimmattuja kirjoittajia”, kuten Virkkunen sanoo.

Moni kuitenkin haluaa levittää hengentuotteensa mieluummin painettuna, myös monelle lukijalle painetun lehden lukeminen on aivan muuta kuin verkkojulkaisun selaaminen. Valtavirran ulkopuolella pienlehdet kamppailevat olemassaolostaan ja opetusministeri Saarelan ehdotus lakkauttaa kulttuuri- ja mielipidelehtituki olisi merkinnyt monelle lehdelle lopullista kuoliniskua. Sitä Virkkunen ei olisi halunnut nähdä.

”Vaihtoehtojulkaisut tarvitsevat yhteiskunnan tukea ilman muuta. Sen pitää olla kaikkien niiden intressi, jotka tahtovat, että median moniarvoisuus säilyy.”

Mahdollisia kehityskulkuja joukkotiedotuksella on monia, eikä jokaisen päässä häämötä valoisa vaihtoehto.

”Todella pelottava tulevaisuuden näkymä on mediakentän muuttuminen yhdysvaltalaisen Fox-tv:n kaltaiseksi. Jos se on tulevaisuuden malli, niin huonosti käy journalismin. Parempaan on uskottava, sillä jos usko katoaa voi lähteä koko alalta.”

FIRST PUBLISHED IN YDIN MAGAZINE


   
Print - Comment - Send to a Friend - More from this Author

Comments(0)
Get it off your chest
Name:
Comment:
 (comments policy)

© Copyright CHAMELEON PROJECT Tmi 2005-2008  -  Sitemap  -  Add to favourites  -  Link to Ovi
Privacy Policy  -  Contact  -  RSS Feeds  -  Search  -  Submissions  -  Subscribe  -  About Ovi