Ovi -
we cover every issue
newsletterNewsletter
subscribeSubscribe
contactContact
searchSearch
Stop human trafficking  
Ovi Bookshop - Free Ebook
Tony Zuvela - Cartoons, Illustrations
Ovi Language
Ovi on Facebook
The Breast Cancer Site
Murray Hunter: Opportunity, Strategy and Entrepreneurship
International Red Cross and Red Crescent Movement
 
BBC News :   - 
iBite :   - 
GermanGreekEnglishSpanishFinnishFrenchItalianPortugueseSwedish
Taiteilijaelamaa Taiteilijaelamaa
by Maippi Tapanainen
2007-01-30 08:16:53
Print - Comment - Send to a Friend - More from this Author
DeliciousRedditFacebookDigg! StumbleUpon

Kuolleiden taiteilijoiden töistä maksetaan satojatuhansia euroja, ja heitä muistellaan oman aikansa eliittinä. Elävistä taiteilijoista vain harva elää taiteen tekemisellä. Julkisessa keskustelussa taide on uppoamassa talouspuheeseen, jossa teos tai taiteilija saa arvonsa osana kulttuuriteollisuutta. Menestyksestä kertovat julkisuus, monistettavuus ja myyntiluvut.

Valtion apuraha myönnetään vuosittain noin kolmelle prosentille taiteilijoista, jonkinlaisen kohde- tai työskentelyapurahan saa noin joka neljäs. Monet opettavat, vähintään yhtä monet tekevät hanttihommia. Kokopäiväiseksi taiteentekijäksi ryhtyminen on päätös, johon lahjakkuus ei riitä. Sen lisäksi taiteilijalla on oltava kosolti joko rahaa tai sisua, sillä yhteiskunnan turvaverkko on täynnä taiteilijan mentäviä aukkoja.

Ei kenenkään asia

Taiteilijoiden toimeentuloa, sosiaaliturvaa ja verotusta selvittäneeseen Taisto II -työryhmään kuulunut lainsäädäntöneuvos Pasi Järvinen työministeriöstä myöntää, että yksi turvaverkon aukoista löytyy työttömyysturvasta. Aukko kuitenkin on lakisääteinen.

”Taiteilija tulkitaan yleensä ammatinharjoittajaksi tai yrittäjäksi, eikä siis kuulu järjestelmän piiriin. Ongelma oli tiedossa jo silloin, kun Taisto II -ohjelma laadittiin. Kaikki siinä esitetyt parannusehdotukset ovat kuitenkin kaatuneet rahaan.”

Kokki voi keitellä soppaa kotona ja saada työmarkkinatukea, mutta työttömän kuvataiteilijan on pantava pensselit santaan vartta myöten. Radikaaleja ratkaisuja vaaditaan muiltakin.

”Tanssija, joka tekee työtä kehollaan, ei saa edes harjoitella työttömänä ollessaan”, sanoo teatteri- ja mediatyöläisten liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minna Sirnö.

”Käytännössä tanssitaiteilijan pitäisi siis antaa ammattitaitonsa rapistua toimeentulon takia.”

Pasi Järviselle ongelma on tuttu, eikä korjausta ole näköpiirissä.

”Jotta taiteilija olisi oikeutettu työttömyysturvaan, hänen tulee ilmoittaa, että on lopettanut taiteen tekemisen. Siinä on joillakin taiteenaloilla kiistatta ongelmia, ja usein päädytään asianosaisen kannalta epätyydyttävään ratkaisuun, kun tämä ei voi näyttää tekemättömyyttään.”

Minna Sirnön mielestä taiteilijoiden köyhyyttä on ylläpitämässä kaksi yleistä harhaa.

”Ajatus, jonka mukaan ihminen tekee nälässä ja kurjuudessa hyvää taidetta, on paskapuhetta. Toinen harhaluulo on kuvitelma rikkaista mesenaateista taiteilijoita tukemassa. Sellaisia on korkeintaan joillain harvoilla huippuyksilöillä.”

Kulttuuriministeri Tanja Saarela myöntää, että juhlapuheet luovuudesta ja taiteilijoiden arki ovat kaukana toisistaan. Apurahojen määrässä ei näy räjähdysmäistä kasvua, joten sieltä ainakaan toimeentulohelpotuksia ei ole luvassa. Saarela heittää pallon työvoimahallinnolle, josta kopinottajaa ei kuitenkaan löydy.

”Työttömiä taiteilijoita pitäisi pyrkiä työvoimahallinnossa kohtelemaan yksilöllisemmin kuin nyt tapahtuu. Tarkempi analyysi, ja kohtelu sen mukaan”, on Saarelan toive, jonka toteuttamiseen ei Pasi Järvisen mukaan nykysysteemillä ole mahdollisuutta.

Lyhyttä yrittämistä

Työvoimahallinnossa taiteilija on siis yrittäjä tai ammatinharjoittaja. Lappilaisesta taidemaalari Jouko Alapartasesta tehtiin yrittäjä. Alapartanen eli vuoden 2005 kevääseen taiteellisesti sangen tuotteliasta vaihetta. Kolmen vuoden aikana hänellä oli ollut kaksi yksityisnäyttelyä ja teoksia neljässä yhteisnäyttelyssä. Menestyksen kruunasi Suomen kulttuurirahaston Lapin rahaston myöntämä viiden tuhannen euron apuraha.

”Ensin ajattelin, että se tuli ikään kuin palkinnoksi tekemästäni työstä.”

Alapartanen sai huomata erehtyneensä pahemman kerran. Apurahapäätös sysäsi hänet myllyyn, jossa taiteilijasta leivottiin yrittäjä.

Mylly pyörähti käyntiin, kun apuraha loppui ja Alapartanen ilmoittautui työnhakijaksi Tornion työvoimatoimistoon. Siellä häntä odotti ikävä yllätys. Koska taiteilija oli anonut apurahaa jo kuukausia aiemmin, työvoimatoimistossa hän ei ollut vain muuttunut yrittäjäksi, vaan hänen tulkittiin jopa eläneen yrittäjänä jo pitkään. Aivan liian pitkään, jotta hänet olisi voitu tulkita yrityksen perustajaksi, jolloin Alapartaselle olisi voitu sentään myöntää starttiraha.

Viranomaisilta riitti auttamishalua järjettömyyksiin saakka.

”Työvoimatoimiston johtaja ehdotti, että hakeutuisin STV:n vartijakurssille, menisin töihin ja sitten irtisanoutuisin. Sillä tavalla minusta tulisi taas virallisesti työtön.”

Alapartanen ei halunnut opiskella vartijaksi, työtilauksia ei ollut, eikä rahaa tullut. Hän pyysi neuvoa taidemaalariliiton lakimieheltä, joka suositteli turvautumaan toimeentulotukeen. Kahdesta vastenmielisestä vaihtoehdosta Alapartanen valitsi lopulta yrittäjäksi ryhtymisen ja starttirahan anomisen.

Tässä vaiheessa Alapartasen elämä alkoi saada absurdeja muotoja. Starttirahan saadakseen hänen piti osoittaa työvoimaviranomaisille olevansa työtön. Sen todistamiseksi Alapartanen joutui luopumaan työhuoneestaan. Hän asui työhuoneellaan, joten hän menetti myös kotinsa. Nettisivut oli suljettava.

”Turhauttavaa”, on lievin ilmaisu, jolla Jouko Alapartanen kuvaa kotinsa ja työnsaantimahdollisuuksiensa systemaattista tuhoamista. Lopulta näyttö riitti ja Alapartanen hyväksyttiin työttömäksi.

”Järjettömyydellä ei ole mitään rajaa. Minun oli tuhottava mahdollisuuteni tehdä yrittää, jotta kelpasin työttömäksi ja sitten yrittäjäksi.”

Alapartanen sai starttirahan, mutta aiempia työskentelyolojaan hän ei sen turvin kykene enää takaisin hankkimaan. Työtilauksia olisi, mutta työtiloja ei.

Virkamiehiä ja konsultteja hän sen sijaan kertoo työllistäneensä, jälkimmäisten palkan maksoi TE-keskus.

”Ovat keksineet ikiliikkujatyyppisen työllisyysautomaatin virkamiehille ja konsulteille. Ei tämä ole pientä eikä keskisuurta, vaan lyhyttä yrittämistä, mutta toinen vaihtoehto oli sossu ja kaupungin vuokra-asunto.”

Toimeentulotuki uhan alla

Taidemaalariliiton lakimies, joka antoi Jouko Alapartaselle neuvon kääntyä sosiaalitoimen puoleen, ei selvästikään ollut perillä siitä, mitä mieltä sosiaalitoimessa ollaan taiteilijoiden elättämisestä.

Kemiläinen Sauli Miettunen on esimerkki kuvataiteilijasta, jonka toimeentulo perustuu tasapainoiluun myynnin, apurahojen ja toimeentulotuen välillä. Viimeisimmän työskentelyapurahansa hän sai vuonna 2004 valtion kuvataidetoimikunnalta, sen jälkeen hänelle on myönnetty muutamia kohdeapurahoja.

Miettusen teoksia on ollut esillä lukuisissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä, hänen maalauksiaan, veistoksiaan ja ympäristötaideteoksiaan on hankittu useisiin kokoelmiin ja niitä on ostettu julkisiin tiloihin. Kemin taidemuseon johtajan Unto Käyhkön kuvauksen mukaan Sauli Miettunen on yksi nyky-Suomen merkittävimpiä kuvanveistäjiä.

Kemin sosiaalivirastoa Miettusen meriitit eivät vakuuttaneet. Ihmisen tulee elättää itsensä, ei tehdä taidetta. Lokakuussa 2005 rahaton Miettunen haki toimeentulotukea, mutta hakemus hylättiin. Päätöksen tehnyt sosiaalityöntekijä lähetti taiteilijalle tiedoksiannon ja neuvon.

”Mikäli hakija ei saa riittävää toimeentuloa apurahoillaan ja töidensä myynnillä, tulee hakijan harkita ilmoittautumista työttömäksi työnhakijaksi. Toimeentulotuki ei ole tarkoitettu ammatinharjoittamiseen.”

Työvoimatoimiston tilastoja rumentamasta taiteilija toki oli häädetty jo ennen sosiaalitoimeen turvautumista. Miettusen toimeentulotuen tarve jatkui, ja sosiaalityöntekijä alkoi tehostaa kehotuksiaan uhkauksilla. Ensin rangaistukseksi siitä, että taiteilija ”laiminlyö velvollisuutensa pitää huolta omasta elatuksestaan” hän lupasi alentaa perusnormin mukaista tukea 20–40 prosentilla.

Miettusen köyhyys jatkui edelleen, ja huhtikuussa 2006 allekirjoitetussa päätöksessä saa kyytiä jo kansalaisen perusoikeus toimeentuloonkin.

”Normialennuksen lisäksi voidaan tt-tuki mahdollisesti myöhemmin hylätä syksyllä kokonaan, jos hakija ei esitä tositteita tuloistaan ja siitä miten hän on huolehtinut omasta elatusvelvollisuudestaan.”

Perustelussaan sosiaalivirkailija ei nojaa yksittäisiin pykäliin, mutta perustelu sinänsä on napakka, ja käyttökelpoinen kaikissa muissakin tilanteissa, joissa asiakas ei toimeentulotukihakemuksen hylkäämisen jälkeenkään kuole nälkään, vaan palaa luukulle.

”Hakijan voidaan katsoa saavan toimeentulonsa muulla tulolla.”

Soristinen taideala

Taiteilijan ammattia ei saa harjoittaa työttömyysturvalla eikä toimeentulotuella. Apurahoja ei riitä kuin murto-osalle, eikä kaikista tule opettajia. Lisää taiteilijoita koulutetaan, vaikka nykyistenkin toimentulo on järjestämättä. Muutaman vuoden kuluttua Suomessa on saman verran taiteilijoita kuin paperityöläisiä, kolmisenkymmentätuhatta. Köyhyysrajan alapuolelle päätyvät yleisimmin kuvataiteilijat ja tanssijat.

Köyhänä eläminen ei hymyilytä, mutta köyhyydelleen voi nauraa. Niin tekevät ainakin lappilaiset kuvataiteilijat, joiden kieleen on jo vuosia sitten juurtunut käsite sorismi. Sillä viitataan pohjoiseen taidesuuntaukseen, jossa taiteilija kaikesta vastahangasta huolimatta jatkaa työskentelyään, toki kuitenkin jatkuvasti ympäröivältä yhteiskunnalta anteeksipyydellen.

Jouko Alapartanen on kyllästynyt taidealalla yleisesti vallitsevaan sorismiin.

”Ei taide ole ura, se on elämänmuoto. Miksi taiteilijat eivät reagoi? Hävettääkö meitä olla taiteilijoita?”


   
Print - Comment - Send to a Friend - More from this Author

Comments(0)
Get it off your chest
Name:
Comment:
 (comments policy)

© Copyright CHAMELEON PROJECT Tmi 2005-2008  -  Sitemap  -  Add to favourites  -  Link to Ovi
Privacy Policy  -  Contact  -  RSS Feeds  -  Search  -  Submissions  -  Subscribe  -  About Ovi